Asiakkaasta kumppaniksi: järjestystä akkukaappiin LAPP Harnessing Solutions -ratkaisuilla

Sähköistymisen vauhdittuessa myös tehokkaiden energianvarastointiratkaisujen kysyntä kasvaa nopeasti. Datakeskukset, teollisuuslaitokset ja energiainfrastruktuuri tarvitsevat yhä enemmän luotettavia akkujärjestelmiä tukemaan kasvavaa energiantarvetta.
Tämän kehityksen keskellä eräs kone- ja laitevalmistaja sai toimeksiannon suunnitella ja toimittaa testauskennon tunnetulle akkuteollisuuden asiakkaalle. Projektin ytimessä oli erittäin monimutkainen akkukaappi, joka sisälsi yli 11 600 kaapelia ja 264 yksilöllistä merkintää.
Haastetta ei helpottanut kymmenen viikon toimitusaika ensimmäisestä tarjouspyynnöstä valmiiseen toimitukseen.
Kun yksittäisistä komponenteista ei enää ole apua
Yritys oli aiemmin hankkinut LAPPilta yksittäisiä liitäntäkomponentteja. Tällä kertaa projektin laajuus oli kuitenkin aivan toista luokkaa.
Kyse ei ollut enää yksittäisten osien toimittamisesta, vaan kokonaisuudesta, jonka piti olla täsmällisesti suunniteltu, valmistettu ja toimitettu useille eri komponenttivalmistajille eri puolille Eurooppaa erittäin tiukassa aikataulussa. Siksi yritys päätti hyödyntää ensimmäistä kertaa LAPP Harnessing Solutions -kokonaisratkaisua.
Kaksi maata, yksi yhteinen tavoite
Projektin onnistuminen edellytti saumatonta yhteistyötä useiden tiimien välillä.
LAPPin Stuttgartissa toimiva myyntitiimi ja Otrokovicessa Tšekissä sijaitseva tuotantokeskus työskentelivät tiiviisti yhdessä projektin kaikissa vaiheissa aina ensimmäisestä asiakaskontaktista tuotantoon ja toimituksiin asti. LAPP Harnessing Sales Cluster DACH -yksikön johtajan Andreas Klotzin mukaan onnistumisen avain oli projektin rakentaminen aidoksi kumppanuudeksi alusta lähtien.
*"Rakensimme projektin heti alusta lähtien kumppanuuden pohjalta. Vastuut olivat selkeät, päätöksentekopolut lyhyet ja yhteistyö asiakkaan kanssa avointa koko projektin ajan."*
Jokainen työvaihe sovitettiin yhteen tarkasti, jotta tiukka toimitusaikataulu voitiin saavuttaa.
Tiukka aikataulu vaati järjestelmätason osaamista
Projektin erityisen haastavaksi teki se, että useita asiakaskohtaisia kaapelikokoonpanoja piti toimittaa eri valmistajille eri puolille Eurooppaa samanaikaisesti. Lisäksi projekti sisälsi erikoiskomponentteja, joiden saatavuus piti varmistaa poikkeuksellisen nopeasti. Toimitusvarmuus, läpinäkyvä yhteistyö ja kyky hallita suurta kokonaisuutta mahdollistivat sen, että toimitukset voitiin toteuttaa suunnitellussa aikataulussa.
Kun kokonaisuus ratkaisee
Projekti osoitti hyvin, kuinka nopeasti vaatimukset voivat kasvaa yksittäisistä komponenteista monimutkaiseksi järjestelmäkokonaisuudeksi.
Kun kaapeleita on tuhansia ja toimitusajat mitataan viikoissa, ratkaisevaa ei ole enää pelkästään komponenttien saatavuus. Tärkeämpää on kyky hallita koko järjestelmää, koordinoida eri osapuolia ja varmistaa, että kaikki osat toimivat yhdessä suunnitellusti.
LAPP Harnessing Solutions
Juuri tässä LAPP Harnessing Solutions tuo lisäarvoa. Toimitamme valmiita, asiakaskohtaisesti suunniteltuja kaapelikokoonpanoja ja järjestelmäratkaisuja, jotka vähentävät monimutkaisuutta, nopeuttavat käyttöönottoa ja tukevat vaativien projektien onnistumista.
Näin asiakkaamme voivat keskittyä oman järjestelmänsä kehittämiseen samalla, kun me huolehdimme kaapelointi- ja kokoonpanoratkaisujen suunnittelusta, valmistuksesta ja toimituksista.
Vakio- tai räätälöidyt ratkaisut – meiltä onnistuu.
Menestys syntyy yhdessä: LAPPin Harnessing Solutions ‑asiakastarinat
Harnessing Insights:
- Versio 4 ei ole epäonnistuminen – se on normaali osa kehitystyötä
- Älä anna 2 euron liittimen pysäyttää liiketoimintaasi
- Teettekö johdinsarjat itse? Se saattaa maksaa enemmän kuin luulette
- Kun suunnitelmat elävät, johdinsarjojen ostaminen muuttuu järjestelmäintegraatioksi
- Johdinsarjojen piilokustannukset: 5 sudenkuoppaa, jotka syövät katteesi
- LAPP Harnessing Solutions: kokonaisratkaisu käsissäsi
- Miksi sähköajoneuvojen johdinsarjavalmistajan valinnalla on väliä?
- Asiantunteva kumppanisi kestävän toimitusketjun hallinnassa